Sijoittajavetoinen kaupunki

Elielinaukio, Savonkatu, Eteläsatama. Viime syksystä asti on käyty välillä taukoavaa, välillä jälleen kiihtyvää keskustelua Helsingin ydinkeskustan kehittämisen periaatteista. Nyt keskustelu on jälleen herännyt eloon paitsi Eteläsataman alueeseen liityvän päätöksenteon, myös ARK-lehdessä ilmestyneen, muun muassa kaupunkikehittämisen nykytilaa analysoineen haastattelun myötä.

Keskeisen ongelman aiheuttavat edellä mainittujen kehityshankkeiden kaupunkikuvallisesti keskeiset paikat yhdistettynä niiden sijoittajavetoisuuteen. Helsinkiläisten yhteistä arkimaisemaa, kaupunkikuvaa ja julkista tilaa suunnitellaan nyt esimerkiksi Elielinaukiolla ja Savonkadulla yksityisen tahon lähtökohdista. Vaikka suuntaviivat on asettanut kaupunki, on sijoittajavetoisen hankkeen suunnittelun tavoitteena rakennettavan kerrosalan maksimointi. 

Kaupungilla olisi ollut käytettävissään myös vaihtoehtoinen toimintamalli: mahdollisuus kaavoittaa alueet itse ja luovuttaa tontit sitten kilpailumenettelyllä. Tämä olisi parantanut suunnitteluprosessin läpinäkyvyyttä sekä helpottanut viihtyisyyden, julkisen tilan ja historiallisten arvojen huomioimista suunnittelussa. 

Eteläsataman osalta tilanne on hieman toisenlainen. Aluetta ei ole varattu yhdelle toimijalle, mutta alueesta järjestettävän laatu- ja konseptikilpailun tarkoituksena on löytää alueelle suunnitelma ja sen toteuttaja. Kilpailuehdotusten laatimista siis ohjaa alusta asti toteuttajan taloudelliset intressit – jälleen kaupungin antamien suuntaviivojen puitteissa. Järjestely on saman tyyppinen kuin Kalasataman Redin tai Pasilan Triplan suunnittelussa. Kuten Redissä ja Triplassa, Eteläsataman kokonaisuus on niin suuri, että vain harvalla toimijalla on taloudellisia mahdollisuuksia sen toteuttamiseen. Vaarana on, että kilpailun osallistujajoukko ja ehdotusten määrä jää hyvin pieneksi tai kutistuu jopa yhteen, mikä ei palvele kaupungin tai kaupunkikuvan etua.

Vaikka näiden kehityshankkeiden osuus kaikesta kaavoituksesta onkin pieni, sijoittuvat ne tavallisesti kaupunkikuvallisesti keskeisille paikoille. Ne ovat kokoaan merkittävämpiä ja näkyvämpiä, sillä ne muodostavat tai tulevat muodostamaan osan helsinkiläisten yhteistä arkimaisemaa. Siksi näiden paikkojen kehittämiseltä tulisikin vaatia todella korkeaa tasoa – enkä ole täysin vakuuttunut, että nykyinen konsepti, jossa yksi toimija tuottaa yhden vaihtoehdon, tuottaa kaupunkilaisten kannalta parhaan ja laadukkaimman tuloksen. Helsinkiläiset ansaitsevat parempaa.